Istun siis koneella päivästä toiseen. Joskus voin ehkä tehdä jotakin järkevääkin mm. kotitöitä. Välillä on pakko päästä ulos esimerkiksi pyöräilemään. Sutkuttelin pyörällä erään tuttuni luokse kylään, jolla on oma pieni firma ja kyselin, että josko hän ottaisi minut sinne harjoittelijaksi, että saisin edes jotakin muuta tekemistä/ajateltavaa. Vastaus oli jotakin tähän tyyliin..juuu...ompas kaunis ilma tänään. Ilmainen työvoima ei siis kelpaa. Päätin ,että käyn hänen luonaan usein ja kysyn joka kerta samaa niin kauan, että hän suostuu ottamaan minut töihin. Tiedän, että seura tekisi hänelle hyvää. Aika kovin yksinäinen kun on. Olen ollut työharjoittelussa hänen firmassan ennenkin. Ehkä huomasi, että minusta ei ole siihen alalle, vaikka en toisin edes väitä. En edes yritä sitä, mutta kun muuta ei ole tarjolla. Jos muistelee sitä että kuinka moni minun luokkakavereistani on päässyt oman alan töihin niin ehkä karkeasti noin alle puolet.

Odottelen innolla, että pääsen Irlantiin ensikeväänä. Mietin sitä joka ikinen päivä. Mietin myös sitä, että kuinka voin luopua kahdesta rakkaasta kissastani. Olen jo nyt alkanut etsimään niille uutta kotia. Kissoja ei voi antaa kenelle tahansa. Myyn ne ainoastaan yhdessä en siis eri perheisiin. Mielellään ei lapsiperheeseen, mutta poikkeuksiakin voisi tehdä. Kokoajan lista lyhenee ja lyhenee. Tulee vastaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä miksi rotukissa voi maksaa niin paljon...varsinkin aikuinen. No aikuinen tai ei! Se maksaa ja jos ei ymmärrä ei tarvitse tulla kysymäänkään.  Itse keräsin kauan rahaa, että saisin oman pienen siamilaispojan, jonka ääni on korviasärkevä ja jolle piti antaa enemmän huomiota kun omalle poikaystävälleni. Ja joka syö kun sika ja valtaa sohvan ja kaikkein ihanimman löhötuolin. Tätä veijaria tasapainoittamaan hankin suloisen pikku kilpikonnakuvioisen maatiaiskissa tytön joka on niin hiljanen ja rauhallinen. Toivon sydämestäni, että näille löydettäisiin täydellinen uusi koti.


Myös murhetta aiheuttaa muutto, mihin laitetaan kaikki huonekalut yms yms. Hyvä valmistua näin aikaisin, mulla kun on tapana jättää kaikki viimetinkaan.